Siirry suoraan sisältöön

Disturbed, Hey You

Disturbed on suosiossa.

Disturbed on Yhdysvalloista kotoisin oleva metallia soittava yhtye, joka tuli kuuluisuuteen aikomuksenaan ”palauttaa majesteettisuus metalliin”. Tämä onkin herättänyt paljon keskustelua ja kiistelyä yhtyeen musiikkityylistä. Musiikkityyliä pidetään yleisesti alternative metallina nu metallin sekä hevimetallin lisäksi. Yhtye on perustettu Chicagossa vuonna 1996. Jäseniin kuuluu laulaja David Draiman, rumpali Mike Wengren, soolokitaristi Dan Donegan sekä bassokitaristi John Moyer. Entisiä jäseniä ovat bassokitaristi Steve Kmak ja laulaja Erich Awalt.

Disturbed albumit

Yhtye on julkaissut ensimmäisen albuminsa nimeltä The Sickness vuonna 2000 saatuaan levytyssopimuksen. Albumi sai heti paljon suosiota ympäri Eurooppaa Yhdysvaltojen julkaisun jälkeen. Se on myynyt yli neljä miljoonaa kappaletta julkaisun jälkeen. Sen jälkeen on julkaistu albumit Believe, Ten Thousand Fists, Indestructible, Asylum, Immortalized ja Evolution. Lisäksi myös kokoelma-albumi The Lost Children ja livealbumit Music as a Weapon II ja Live at Red Rocks.

Guitar Heroes – blogi muistelee ja nostaa esille muun muassa legendaarisimpia kitaristeja kautta aikojen. Sivustolla kerrotaan myös Guitar Hero – peleistä, joissa myös Disturbedin musiikkia esiintyy. Voit siis pelata ja esiintyä ja kuvitella olevasi kuin Disturbedin uusi kitaristi. Pelissä pääsee soittamaan oikean bändin kanssa samaan aikaan, eli sinulla on mahdollisuus soittaa Dan Doneganin ja John Moyerin kanssa yhdessä.

Disturbedin musiikki

Disturbedin keikkojen ja albumien lisäksi yhtyettä voi kuulla tietyissä peleissä sekä elokuvissa. Esimerkiksi kappale Down with the Sickness esiintyy lopputeksteissä elokuvassa Kuolleiden aamunkoitto. Suosituimpia ja tunnetuimpia pelejä mistä yhtyeen musiikkia voi löytää, ovat pelit nimeltään Guitar Hero III, Project Gotham Racing 4 sekä Need for Speed: Most wanted.